Emoalus

Jotkut ihmiset ovat vierailleet näissä etenkin unitasolla, ne ovat valtavia kaupunkeja avaruudessa ja eri tasojen välillä, voivat kadota hetkessä silmiemme edestä ja tulla jälleen näkyviksi. Usein ovat piilossa vuorten tai suurten pilvien takana.

Nämä ovat suuria emoaluksia, joita tullaan näkemään taivaalla yhä enemmän ja pienempiä avaruusaluksia, näiden olennot ovat ottamassa yhä lujempaa asumusta maaplaneetalta ja istuttamassa väkeään tänne, tästäpä johtuen tulevat luoksemme yhä näkyvässä määrin. Heitä on keskuudessamme lukuisia ihmisenkin hahmoon pukeutuneena.

Fantasia, Ufo, Kaupunki, Eteenpäin, Arjesta

Emoalukset voivat suuressa planetaarisessa kriisissä nostaa ihmisiä myös aluksiinsa turvaan. Kun näet aluksen taivaalla ole ihan rauhallinen, keskity sen energiaan. Näin virittäydyt taajuuteen jolla he operoivat ja telepaattiseen vuorovaikutukseen.

Eri mantereilla työskentelevät korkeasti akateemiset kouluttautuneet ihmiset ovat tuomassa tätä tietoisuutta heidän tulemisestaan yhä enemmän ihmisille, heistä useat ovat ns. kontaktihenkilöitä eli ovat olleet jo lapsuudestaan tai nuoruudestaan saakka tietoisesti yhteydessä olentoihin.

Erilaisia elämänmuotoja on lukuisia ympärillämme, ihminen on vain yksi näistä.

Apua

April 4, 2021

Ohjelma

April 6, 2021